Kyllä se vaan niin on, että musiikki on ihmisen tapa ilmaista tunteita ja tuoda itselleen tärkeitä teemoja esiin.
"Vammaisilla on oikeus haluta tehdä musaa. Heillä on oikeus olla punkkareita. Heillä on oikeus ottaa lava haltuun. Heillä on oikeus haluta voittaa. PKN:n voiton ja “vammaissympatiaäänien” tekopyhä kauhistelu ei ole vammaisten oikeuksien puolustamista, vaan heidän sysäämistään takaisin marginaaliin. Se on vammaisten alentavaa holhoamista, jossa kukaan ei kysy, mitä nämä ihmiset itse haluavat. PKN kun halusi voittaa viisukarsinnat ja lähteä Wieniin." Katkelma tästä Emma Karin blogikirjoituksesta
En olisi osannut tuota paremmin sanoa. Pidän myös PKN:n valinnasta tehdä 1:25 minuutin mittainen kappale kisaan jossa vaikutusta lähdetään usein tekemään ylitsepursuavilla kimallespektaakkeleilla ja tissinvatkauksella. PKN:n kappaleessa ei ole yhtään modulaatiota eivätkä jätkät pukeudu kimalletoppiin. He soittavat ja laulavat sen minkä tarpeelliseksi kokevat ja jos se ei riitä, ei se vaan riitä. Rehellisempää tavaraa saa hakea.
Mutta don't get me wrong folks, koska olen kautta aikain suurimpia viisufaneja ja tykkään myös kovasti siitä kimalteesta ja tissinvatkauksesta sekä perinteisestä viisuspektaakkelihumpasta. Pointtini tässä oli nyt se, että viisufanina pidän kovasti myös siitä, että tavallista kaavaa järkytetään ja piiloon työnnetyn vähemmistön edustajat pääsevät näkyviin. Mikäs sen makeampaa kontrastia.
Ja blogini luonnetta ajatellen miten tämä nyt liittyi mitenkään maahanmuuttoon... if you don't get it, I must be a plankton.
Tässä vielä Pertti Kurikan Nimipäivien biisi jos et ole vielä kuulllut. Tykkään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti