Päädyin tänäpen ystävän facebookkiin heittämän linkin kautta lukemaan tällaisen tekstin. Kirjoittaja on Marleena Lehtimaa, joka kävi tekemässä dokumenttiprojektia Nepalissa. Hän kertoo paikallisen asukkaan kanssa Kathmandussa vietetystä vuorokaudestaan jonka hän kirjoituksen otsikoinnin mukaan nimeää "elämänsä diipeimmäksi päiväksi". En ala koko tekstiä tähän referoimaan, mutta suosittelen sinulle todella tarttumaan linkkiin:
http://maltse.livejournal.com/54312.html
Täytyy sanoa, että työttömäksi jääminen Suomessa ei pelota minua enää läheskään niin paljon, kuin se vielä eilen pelotti. Vaikka jäisin työttömäksi on minulla kuitenkin kaikki ovet vielä auki. Osaan lukea, osaan kieliä ja kohta minulla on ammattikorkeakoulututkinto. Täällä saa opiskella ilmaiseksi ja kouluissa saa kaiken lisäksi vielä ilmaisen ruoan päivittäin. Niin pienestä meidän kielemme kuitenkin heltiää valitukseen ja vaikerrukseen.
Jos vertaan itseäni noihin Nepalin telttaslummien asukkeihin, olen lähestulkoon kuningatar ja minua alkaa hävettää ihan tosissaan. Miten minäkin joskus olen kironnut omia pieniä ongelmiani, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Samaan aikaan, kun minä olen taistellut shoppailuhimojeni kanssa, on joku toinen maailman toisella puolen menettänyt järkensä nälästä. Maailmaa ei voi ymmärtää jos sitä ei näe. Milloin minä opin ihan oikeasti arvostamaan kaikkea sitä mitä olen saanut?
Jotkut tuttavani ovat ihmetelleet sitä miksi olen niin kovasti halunnut käydä Auschwitz-Birkenau -leirissä vierailulla. Sehän on niin kamala paikka. Mutta kun hyvät ihmiset, silmät sulkemalla ette näe mitään. Jos et koskaan järkytä itseäsi tai et kohtaa elämässäsi mitään kamalaa, onko se todellista elämää? Erilaisia ihmisiä ja paikkoja kohtaamalla olen kasvanut niin valtavasti ihmisenä, mutta siltikin olen vielä silloin tällöin ihan todellinen idiootti. Älä pelkää maailmaa vaan anna sille mahdollisuus näyttää millaista on todellisuus. Miten silmittömän typerää on oikeasti arvostella jotakuta toista vain erilaisuuden vuoksi.
Yritän aina muistaa kiittää toisia ihmisiä kaikesta pienestäkin, jota saan osakseni. Niin monta kertaa olen miettinyt myös sitä miten pieni ja mitätön kiitoskin on tokaistuna. Miten minä voisin osoittaa kunnioitusta ja kiitosta teoillani on asia ihan erikseen. Yritetäänhän hyvät ihmiset olla iloisia ja tyytyväisiä vessoista, suihkuista ja puhtaasta vedestä. Älä ylenkatso ketään, sillä tasan eivät käy onnen lahjat. Meillä täällä Suomessa saa liikkua kadulla turvallisesti niin valoisaan kuin pimeäänkin aikaan ja jokaiselle on annettu samat mahdollisuudet tehdä elämäsi sellaiseksi, kuin tekosi ja intohimosi sen muovaavat. Kaikilla ei sitä turvaa ja vapautta ole, vaikka haluja riittäisi.
Saimme myös viime viikolla suru-uutisia Somaliasta. Mieheni hyvä ystävä yliopistosta sai surmansa keskiviikkona, kun tunnistamaton ryhmä pysäytti hänet työmatkalla, ampuivat kuoliaaksi ja jättivät siihen. Mieheni luonnehti edesmennyttä ystäväänsä ystävällisimmäksi tuntemakseen mieheksi, joka hymyili aina täysin hampain. Surmatyön syy on edelleen tuntematon. Tätä tapahtuu maailmalla jatkuvasti. Hyvät ihmiset kärsivät ja pahat pääsevät pälkähästä. Totesipa miehenikin, että kuollut hänkin varmaan tähän mennessä olisi jos olisi kotimaahansa jäänyt. Suututtaa aina vain enemmän tietämättömät, jotka heittelevät näitä "viisauksia", että mamut tulevat tänne vain loisimaan ja pummimaan. Hyvät hyssykät, kun kaikkialla ei ole tätä kultaa ja kimallusta, kuin meillä täällä.
Hyvä kanssakulkija; näe, kuule, avaa silmäsi ja opi.
maanantai 15. joulukuuta 2014
tiistai 2. joulukuuta 2014
Silmälasit
Tästä on jo muutama vuosi aikaa ja tapahtui aikaa ennen minua. Siis minua Pekan (tänään olkoon näin) elämässä. Pekka halusi ostaa uudet silmälasit. Pekka lompsi Rovaniemen Instrumentariumiin ja katseli silmälasitarjontaa. Nyrpeän näköinen naismyyjä lähestyi Pekkaa, mutta ei sanonut mitään. Pekka kysyi myyjältä neuvoa kehysten katseluun. Instrumentariumin täti sanoi hyvin myyjälle epätodennäköisellä äänensävyllä ja kasvojen ilmeellä; "Ei sinulla ole näihin laseihin varaa. Kokeile jotakin muuta liikettä."
Minusta on hyvin mielenkiintoista, että ihminen joka on palkattu myymään silmälaseja Instrumentariumiin, ei halua myydä Instrumentariumin silmälaseja, vaan kehottaa tutustumaan kilpailevien liikkeiden tarjontaan. Sillä kertaa Pekan rahat menivät tosiaan toiseen liikkeeseen. Instrumentarium siellä kuitenkin edelleen nököttää Revontuli-ostoskeskuksen liiketiloissa. Kai heillä menee sitten niin hyvin, että myyjä voi antaa oman persoonansa puhjeta kukkaan ja valita asiakkaat oman mielensä mukaan.
Olen kuullut vuosien varrella monia tällaisia tapauksia, joissa yrittäjillä on mennyt niin hyvin, että on voinut jättää myymättä ei niin suomalaisen näköisille asiakkaille. Tätä tapahtuu paljon varsinkin baaritiskeillä. Noh, onhan se hyvä, että asiakaspalvelijoilla on röntgenkatse. Silloin näkee jo etukäteen asiakkaan lompakon ja voi päätellä siitä kannattaako vaivautua tekemään töitään. Ei mulla muuta tällä kertaa.
Minusta on hyvin mielenkiintoista, että ihminen joka on palkattu myymään silmälaseja Instrumentariumiin, ei halua myydä Instrumentariumin silmälaseja, vaan kehottaa tutustumaan kilpailevien liikkeiden tarjontaan. Sillä kertaa Pekan rahat menivät tosiaan toiseen liikkeeseen. Instrumentarium siellä kuitenkin edelleen nököttää Revontuli-ostoskeskuksen liiketiloissa. Kai heillä menee sitten niin hyvin, että myyjä voi antaa oman persoonansa puhjeta kukkaan ja valita asiakkaat oman mielensä mukaan.
Olen kuullut vuosien varrella monia tällaisia tapauksia, joissa yrittäjillä on mennyt niin hyvin, että on voinut jättää myymättä ei niin suomalaisen näköisille asiakkaille. Tätä tapahtuu paljon varsinkin baaritiskeillä. Noh, onhan se hyvä, että asiakaspalvelijoilla on röntgenkatse. Silloin näkee jo etukäteen asiakkaan lompakon ja voi päätellä siitä kannattaako vaivautua tekemään töitään. Ei mulla muuta tällä kertaa.
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Uusnatseille huumoria
Tulipa hilpeä uutinen eteen :D
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416282177605?jako=f5adc3802ed33994254cb6f977943fbc&ref=fb-share
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416282177605?jako=f5adc3802ed33994254cb6f977943fbc&ref=fb-share
tiistai 18. marraskuuta 2014
Muslimit ne vitun terroristit
Muslimi = väkivaltainen naistenalistaja ja terroristitappaja joka ryöstää kaikkea blondia. Kuulostaako tutulta? Tätä skeidaa täällä syötetään ties mistä luukusta milloinkin ja veikkaanpa, että tästä tekstistä tulee ihan liian vihainen, mutta ihan sama, koska nyt minua ihan oikeasti ottaa päähän ja kyllästyttää. Huh, kun tuli pitkä lause. En tainnut yhtään vetää henkeä tuota kirjoittaessa, mutta anyways törmäsin tässä kymmenen minuuttia sitten Claudia Even blogitekstiin "Rasistiksi tullaan kokemuksien kautta!" (http://blogbook.fi/claudiaeve/rasistiksi-tullaan-kokemuksien-kautta/#comment-140) Tarkoitukseni oli kirjoittaa muslimihommista tässä seuraavassa tekstissä ja tämä Claudian kirjoitus siivittikin minut mukavasti vauhtiin sivuamalla tätä aihetta.
Eihän tuo tavallansa mitenkään loukkaavaksi tarkoitettua tekstiä ole, mutta silti minulle jotenkin nousi tuosta ihan valtava raivo. Tuo tapa, jolla hän kirjoittaa muovautui minun näkökulmastani kovin yksipuoliseksi ja lisää maahanmuuttajapelkoa ja -vihaa lietsovaksi. Ei tuo mamukielteisyydellä mässäily varmaan ollut hänen tarkoituksensa, mutta niin siinä nyt vaan kävi. Kova luettelo siitä mitä kaikkea vääryyttä, rötöstelyä, väkivaltaa ja muuta hänen perheensä ja tuttavapiirinsä on kokenut maahanmuuttajien toimesta ja nimenomaan tummaihoiset ja muslimit korostettuina. "Mutta mielestäni on ristiriitaista se, että koraanitunnilta lähdetään Kampin keskukseen tai keskustaan kulmille hakkailemaan ja ryöstelemään suomalaisia lapsia ja nuoria." Noniin ja tällälailla hän yhdistää islamin ja väkivallan toisiinsa. Muutenkin noiden ilmausten "yönmusta kaveri" ja "somalinuori" viljely väkivalta- ja ryöstöjuttujen yhteydessä on aiheetonta. Asia tulisi kyllä mielestäni esille sanomalla ihan vaan vaikka "ulkomaalainen" tai "maahanmuuttotaustainen".
Minäkin allekirjoitan tuon, ettei meidän suomessa kuulu perinteistä ja omasta kulttuurista luopua vähemmistön vuoksi. Rakastan suvivirttä ja siitä tulee kauniit muistot. Kysynpä kuitenkin, ovatko maahanmuuttajat kovaan ääneen vaatineet näitä hölmöjä muutoksia ja kieltoja? Vaadimmeko me suomalaiset lörtsykäsityksen, viinalakien ja muiden säädösten muuttamista vai kenen päästä nuo jutut ihan oikeasti tulivat? Mieheni Ilpo (tänään tällälailla ;)) tuli suomeen lähes viisi vuotta sitten. Kiintopisteenä oli päästä tekemään töitä ja luomaan elämää turvallisessa ympäristössä. Hän puhuu kuutta kieltä, joiden joukkoon kuuluu suomi. Suomen kielen Ilpo oppi noin kaksi vuotta Suomessa oltuaan, joka on minua aina hämmästyttänyt. Hän opiskeli kotimaassa ammatin ja opiskeli saman ammatin Suomessa vielä uudestaan ja suomen kielellä. Kaikki tämä neljän vuoden sisällä.
Lisäksi hän on vielä äärimmäisen kultainen, hyväkäytöksinen ja muita kunnioittava. Hän nimenomaan haluaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän sanoi viime viikolla, että tuntee olevansa enemmän suomalainen, kuin afrikkalainen. Kyllä hänestä moskeija jossain lähistöllä olisi kiva, mutta kun sitä ei ole, niin ei ole. Ei hän väkisin sellaista vaadi ja viettää jopa joulua minun ja perheeni kanssa. Monesti olen kuullut, kun hän muiden mamu-ystäviensä kanssa on aiheesta jutellut, he ovat itse sanoneet, että "jos haluamme luoda elämää Suomessa, meidän on opittava kieli ja noudatettava Suomen lakeja sekä tapoja." Näin suurin osa maahanmuuttajista täällä toimiikin. Miksi siis pitää lietsoa lisää hankaluuksia ja tappaa se sopeutumisen into joka heillä on tänne tullessaan.
Mieti omalle kohdallesi tilannetta, jossa itse olet epävarma turvallisuudestasi täällä kotimaassa. Sinun on muutettava kauas kotoa vieraaseen maahan ja olet innoissasi siitä, että saat uuden alun hyväksi kehutussa ympäristössä, vaikka kaipaatkin kotia ja taakse jäänyttä perhettä. Ajattelet, että nyt minulla on mahdollisuus kaikkeen siihen mihin ei aikaisemmin ollut. Opiskelet kieltä ja haet kouluun taikka töihin. Teet kaikkesi, jotta sinä pärjäisit ja jotta sinut hyväksyttäisiin uuteen maahan. Sitten kantaväestö tuleekin naamallesi huutamaan, että olet RIKOLLINEN KÖYHÄ PASKA, vain koska satuit syntymään alun perin jonnekin muualle ja muuhun uskontoon. Jos sinulle tarpeeksi kauan toitotetaan, että olet tyhmä etkä osaa mitään, alat väistämättä itsekin ajatella niin jossakin vaiheessa. Ei ihmekään, että heikkohermoisemmat alkavat purkaa turhautumistaan jollakin ikävällä tavalla. Totta kai vaadin rikosten tekijöille asianmukaisia rangaistuksia enkä millään tavalla puolustele ketään väkivaltaista, mutta on muistettava, että niitä rikollisia on jok'ikisessa kansallisuudessa, myös meidän suomalaisissa. Aina on jokin seikka tai tekijä joka ajaa rikollisen niihin pahoihin tekoihin. Kukaan ei noin vain synny tietynlaiseksi vain koska on jostakin tietystä paikasta kotoisin.
Claudia Eve itse kommenttiosiossa sitten mainitsee, että hänellä on mukavia kivoja mamu-tuttavia, mutta varsinaisessa tekstissään hän ei heistä mainitse juuri mitään. Minun vihaiseen kommenttiini hän vastasi poikansa kaverien olevan lähes kaikkien mamuja, mutta tekstissä suitsutetaan vain kaikkea sitä pahaa jota muslimit ja somalit ovat hänelle tehneet. Miksi näin, ihmettelen vaan? Olen oikeastaan erittäin tyytyväinen mentyäni tuohon naurettavaan kommenttiosioon mukaan, sillä sieltä tuli juuri se kiteytys jota olen monesti koittanut sanoiksi pukea... nämä tällaiset vastaukset kommentteihini:
1) "En ymmärrä, miten olet voinu vajota noin alas. Somalimiehen avovaimona?? Ei kuulosta lupaavalta sinunkaan tulevaisuus. Kaikki näkevät, mihin somalit ”pystyvät”. Se näkyy rikostilastoissa"
2) "”Suomi rakkaus kuolee päivä päivältä enemmän”. Etköhän sä ole petturi ollut jo syntyessäsi."
3) "Hei Eve, eiköhän jokainen täysjärkinen näe, millaista roskasakkia ne somalit ovat. Ei mitään yhteistä eurooppalaisen kulttuurin kanssa, he eivät sovi, eivätkä tule ikinä sopeutumaan tänne. Tämä on kylmä fakta, kestä se!"
Klassista sanoisin. Nämä kolme ovat yhdeltä samalta herralta, mutta juurikin tätä kuulen usein. Enpä vaivaudu sen kummemmin noita analysoimaan, jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä ja vihatkoon joko minua tai häntä. Olin töiden puolesta seminaarimatkalla syyskuussa ja minulle tuli muutaman tädin kanssa siellä juttua Ilposta ja hänen uskonnostaan. Keskustelu päättyi siihen, kun he sanoivat minulle: "Olet rohkee, mut pidä puoles." Miltä kummalta minun pitäisi puolustautua? Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun minulle sanotaan "kiva, mut älä nyt vaan muslimiks käänny." Siis mitä helkkaria? Ihan tiedoksi vaan, minulta löytyy oma tahto, harkintakyky sekä aivot. Käsi ylös kaikki jotka yllättyivät.
Monella suomalaisella on jokin jännä kuvitelma, että meillä eletään jatkuvasti kotona kauheaa käännytystaistelua ja Ilpo koittaa ängetä päähäni huntua. Ikävä kyllä se huntu on ruman värinen ja pää on iso. No ei vaan on meillä ollut monta keskustelua uskonnoista. Minä olen kristitty ja hän on muslimi ja se on molemmille ihan fine. Lisää keskusteluja tullaan varmasti käymään tulevaisuudessakin ja onneksi osaamme keskustella, kuin aikuiset. Minä olen tieni valinnut, enkä aio sitä vaihtaa, joten jälleen kerran, ei tarvitse olla minusta huolissaan. Näin katkaisen myös sen iänikuisen naistenalistaja -myytin. Koraanissa nainen ja nimenomaan äiti on se jota tulee korkeimmin kunnioittaa tai jotakin sinne päin Ilpo minulle kertoi, mutta näin se on.
Islam ei ole väkivaltainen ja sotaisa uskonto vaan rauhallinen, kurinalainen. Ihan kuten kristinuskossakin, toisen ihmisen hengen riistäminen on äärimmäisen hirveä teko. Muslimeja terroristeiksi leimaavat unohtavat usein esimerkiksi kristinuskon ristiretket keskiajalla, jolloin todella moni sai kristinuskon nimeen raa-asti surmansa. Jokaisessa uskonnossa, kuin muissakin tarinoissa on synkät hetkensä, koska ihmiset tulkitsevat asioita eri tavalla. Muutaman kerran ramadanin viettoa sivusta seuranneena olen todennut, että kristittyjen pitäisi ottaa joskus mallia tästä tavasta. Kuukauden ajan Ilpo oli kuin rauhan tyyssija ja ajatukset ja katse Jumalassa, ei itsessä ja omissa tarpeissa. Minusta se on hienoa ja olen itsekin alkanut pohtimaan miksen noudattaisi meidän kristittyjen paastoa, kuten raamatun mukaan olisi suotavaa.
Muslimeilla, kuten kristityillä, kuten Buddhilla, kuten kenellä tahansa muulla on ihan oma persoonansa. Uskonto ei määrittele, kuka sinä olet vaan se mihin sinä itse uskot. Päätä sinä itse millainen ihminen haluat olla.
Eihän tuo tavallansa mitenkään loukkaavaksi tarkoitettua tekstiä ole, mutta silti minulle jotenkin nousi tuosta ihan valtava raivo. Tuo tapa, jolla hän kirjoittaa muovautui minun näkökulmastani kovin yksipuoliseksi ja lisää maahanmuuttajapelkoa ja -vihaa lietsovaksi. Ei tuo mamukielteisyydellä mässäily varmaan ollut hänen tarkoituksensa, mutta niin siinä nyt vaan kävi. Kova luettelo siitä mitä kaikkea vääryyttä, rötöstelyä, väkivaltaa ja muuta hänen perheensä ja tuttavapiirinsä on kokenut maahanmuuttajien toimesta ja nimenomaan tummaihoiset ja muslimit korostettuina. "Mutta mielestäni on ristiriitaista se, että koraanitunnilta lähdetään Kampin keskukseen tai keskustaan kulmille hakkailemaan ja ryöstelemään suomalaisia lapsia ja nuoria." Noniin ja tällälailla hän yhdistää islamin ja väkivallan toisiinsa. Muutenkin noiden ilmausten "yönmusta kaveri" ja "somalinuori" viljely väkivalta- ja ryöstöjuttujen yhteydessä on aiheetonta. Asia tulisi kyllä mielestäni esille sanomalla ihan vaan vaikka "ulkomaalainen" tai "maahanmuuttotaustainen".
Minäkin allekirjoitan tuon, ettei meidän suomessa kuulu perinteistä ja omasta kulttuurista luopua vähemmistön vuoksi. Rakastan suvivirttä ja siitä tulee kauniit muistot. Kysynpä kuitenkin, ovatko maahanmuuttajat kovaan ääneen vaatineet näitä hölmöjä muutoksia ja kieltoja? Vaadimmeko me suomalaiset lörtsykäsityksen, viinalakien ja muiden säädösten muuttamista vai kenen päästä nuo jutut ihan oikeasti tulivat? Mieheni Ilpo (tänään tällälailla ;)) tuli suomeen lähes viisi vuotta sitten. Kiintopisteenä oli päästä tekemään töitä ja luomaan elämää turvallisessa ympäristössä. Hän puhuu kuutta kieltä, joiden joukkoon kuuluu suomi. Suomen kielen Ilpo oppi noin kaksi vuotta Suomessa oltuaan, joka on minua aina hämmästyttänyt. Hän opiskeli kotimaassa ammatin ja opiskeli saman ammatin Suomessa vielä uudestaan ja suomen kielellä. Kaikki tämä neljän vuoden sisällä.
Lisäksi hän on vielä äärimmäisen kultainen, hyväkäytöksinen ja muita kunnioittava. Hän nimenomaan haluaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän sanoi viime viikolla, että tuntee olevansa enemmän suomalainen, kuin afrikkalainen. Kyllä hänestä moskeija jossain lähistöllä olisi kiva, mutta kun sitä ei ole, niin ei ole. Ei hän väkisin sellaista vaadi ja viettää jopa joulua minun ja perheeni kanssa. Monesti olen kuullut, kun hän muiden mamu-ystäviensä kanssa on aiheesta jutellut, he ovat itse sanoneet, että "jos haluamme luoda elämää Suomessa, meidän on opittava kieli ja noudatettava Suomen lakeja sekä tapoja." Näin suurin osa maahanmuuttajista täällä toimiikin. Miksi siis pitää lietsoa lisää hankaluuksia ja tappaa se sopeutumisen into joka heillä on tänne tullessaan.
Mieti omalle kohdallesi tilannetta, jossa itse olet epävarma turvallisuudestasi täällä kotimaassa. Sinun on muutettava kauas kotoa vieraaseen maahan ja olet innoissasi siitä, että saat uuden alun hyväksi kehutussa ympäristössä, vaikka kaipaatkin kotia ja taakse jäänyttä perhettä. Ajattelet, että nyt minulla on mahdollisuus kaikkeen siihen mihin ei aikaisemmin ollut. Opiskelet kieltä ja haet kouluun taikka töihin. Teet kaikkesi, jotta sinä pärjäisit ja jotta sinut hyväksyttäisiin uuteen maahan. Sitten kantaväestö tuleekin naamallesi huutamaan, että olet RIKOLLINEN KÖYHÄ PASKA, vain koska satuit syntymään alun perin jonnekin muualle ja muuhun uskontoon. Jos sinulle tarpeeksi kauan toitotetaan, että olet tyhmä etkä osaa mitään, alat väistämättä itsekin ajatella niin jossakin vaiheessa. Ei ihmekään, että heikkohermoisemmat alkavat purkaa turhautumistaan jollakin ikävällä tavalla. Totta kai vaadin rikosten tekijöille asianmukaisia rangaistuksia enkä millään tavalla puolustele ketään väkivaltaista, mutta on muistettava, että niitä rikollisia on jok'ikisessa kansallisuudessa, myös meidän suomalaisissa. Aina on jokin seikka tai tekijä joka ajaa rikollisen niihin pahoihin tekoihin. Kukaan ei noin vain synny tietynlaiseksi vain koska on jostakin tietystä paikasta kotoisin.
Claudia Eve itse kommenttiosiossa sitten mainitsee, että hänellä on mukavia kivoja mamu-tuttavia, mutta varsinaisessa tekstissään hän ei heistä mainitse juuri mitään. Minun vihaiseen kommenttiini hän vastasi poikansa kaverien olevan lähes kaikkien mamuja, mutta tekstissä suitsutetaan vain kaikkea sitä pahaa jota muslimit ja somalit ovat hänelle tehneet. Miksi näin, ihmettelen vaan? Olen oikeastaan erittäin tyytyväinen mentyäni tuohon naurettavaan kommenttiosioon mukaan, sillä sieltä tuli juuri se kiteytys jota olen monesti koittanut sanoiksi pukea... nämä tällaiset vastaukset kommentteihini:
1) "En ymmärrä, miten olet voinu vajota noin alas. Somalimiehen avovaimona?? Ei kuulosta lupaavalta sinunkaan tulevaisuus. Kaikki näkevät, mihin somalit ”pystyvät”. Se näkyy rikostilastoissa"
2) "”Suomi rakkaus kuolee päivä päivältä enemmän”. Etköhän sä ole petturi ollut jo syntyessäsi."
3) "Hei Eve, eiköhän jokainen täysjärkinen näe, millaista roskasakkia ne somalit ovat. Ei mitään yhteistä eurooppalaisen kulttuurin kanssa, he eivät sovi, eivätkä tule ikinä sopeutumaan tänne. Tämä on kylmä fakta, kestä se!"
Klassista sanoisin. Nämä kolme ovat yhdeltä samalta herralta, mutta juurikin tätä kuulen usein. Enpä vaivaudu sen kummemmin noita analysoimaan, jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä ja vihatkoon joko minua tai häntä. Olin töiden puolesta seminaarimatkalla syyskuussa ja minulle tuli muutaman tädin kanssa siellä juttua Ilposta ja hänen uskonnostaan. Keskustelu päättyi siihen, kun he sanoivat minulle: "Olet rohkee, mut pidä puoles." Miltä kummalta minun pitäisi puolustautua? Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun minulle sanotaan "kiva, mut älä nyt vaan muslimiks käänny." Siis mitä helkkaria? Ihan tiedoksi vaan, minulta löytyy oma tahto, harkintakyky sekä aivot. Käsi ylös kaikki jotka yllättyivät.
Monella suomalaisella on jokin jännä kuvitelma, että meillä eletään jatkuvasti kotona kauheaa käännytystaistelua ja Ilpo koittaa ängetä päähäni huntua. Ikävä kyllä se huntu on ruman värinen ja pää on iso. No ei vaan on meillä ollut monta keskustelua uskonnoista. Minä olen kristitty ja hän on muslimi ja se on molemmille ihan fine. Lisää keskusteluja tullaan varmasti käymään tulevaisuudessakin ja onneksi osaamme keskustella, kuin aikuiset. Minä olen tieni valinnut, enkä aio sitä vaihtaa, joten jälleen kerran, ei tarvitse olla minusta huolissaan. Näin katkaisen myös sen iänikuisen naistenalistaja -myytin. Koraanissa nainen ja nimenomaan äiti on se jota tulee korkeimmin kunnioittaa tai jotakin sinne päin Ilpo minulle kertoi, mutta näin se on.
Islam ei ole väkivaltainen ja sotaisa uskonto vaan rauhallinen, kurinalainen. Ihan kuten kristinuskossakin, toisen ihmisen hengen riistäminen on äärimmäisen hirveä teko. Muslimeja terroristeiksi leimaavat unohtavat usein esimerkiksi kristinuskon ristiretket keskiajalla, jolloin todella moni sai kristinuskon nimeen raa-asti surmansa. Jokaisessa uskonnossa, kuin muissakin tarinoissa on synkät hetkensä, koska ihmiset tulkitsevat asioita eri tavalla. Muutaman kerran ramadanin viettoa sivusta seuranneena olen todennut, että kristittyjen pitäisi ottaa joskus mallia tästä tavasta. Kuukauden ajan Ilpo oli kuin rauhan tyyssija ja ajatukset ja katse Jumalassa, ei itsessä ja omissa tarpeissa. Minusta se on hienoa ja olen itsekin alkanut pohtimaan miksen noudattaisi meidän kristittyjen paastoa, kuten raamatun mukaan olisi suotavaa.
Muslimeilla, kuten kristityillä, kuten Buddhilla, kuten kenellä tahansa muulla on ihan oma persoonansa. Uskonto ei määrittele, kuka sinä olet vaan se mihin sinä itse uskot. Päätä sinä itse millainen ihminen haluat olla.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Sekundamiehen sekundanainen
Olen sekundanainen. Olen varmaankin tosi lihava tai jollakin muulla tavalla epämiellyttävän näköinen. Olen tosi ärsyttävä tai sitten vaan ihan tyhmä. Pakkohan minussa on jotain vikaa olla, kun en ole suomalaiselle miehelle kelvannut. Joskus viime vuonna vielä luin netin pimppipippelipalstoilla keskusteluja aiheesta "mitä ajattelet mamun kanssa seurustelevasta?" No tuossa yllä on se yleismielikuva, joka sieltä nousee selkeästi. Nyt, kun asiaa ajattelen, mietin miksi ihmeessä edes lueskelin tuommoista myöhäisillan liirumlaarumia. Luulenpa, että usein pienet ja vähän isommatkin yksinäiset pojat käyvät siellä katkeruuksissaan kirjoittelemassa liioiteltuja solvauksia minunkaltaisilleni rumille horoille. Naiset, kun harvoin lämpenevät muijittelulle ja randomeista perseen puristeluista niin pakkohan se kateus on purkaa netissä huuteluun.
Kyllä minun on tullut testattua myös millaista on seurustella suomalaisen kanssa. Kolme vuotta meni ja lukio. Oli aika helvetin ahdistavaa aikaa. Hän oli ensimmäinen joka kehui minua kauniiksi ja epävarmana teininä menin siihen lankaan. Ensimmäinen vuosi oli ihan ok ja sitten alkoikin tästä ihanasta suomalaismiehestä kuoriutua narsistin ominaisuudet esiin. Loput vuodet siitä suhteesta vietinkin sitten miettien, kuinka hänestä pääsee eroon ilman, ettei hän tapa itseään, minua tai ketään muutakaan. Eihän se tietenkään niin mene, että kaikki suomalaiset miehet ovat narsisteja tai kusipäitä. En minä sellaisia väitä. Minulle nyt sattui ensimmäisenä tällainen murskamies. Ensimmäiset kaksi vuotta tuon suhteen päättymisestä keräilin minuuteni palasia takaisin ja nautiskelin sinkkuuden ihanuudesta. Silloin torjuin aikalailla kaikki muijittelut ja muut hienot kosiomenot, joita suomipojilla oli tarjota.
Ensimmäisestä suhteesta toivuttuani minulle oli kehittynyt tarkka korva paskan puhumiselle. En antanut hyppyyttää itseäni enää miten tahansa. Tunnistan melkoisen hyvin miehen puheista, milloin hänellä on römpsä ainoana kiintopisteenä ja must say people, se on aika usein. Näitä pimpinmetsästäjiä kohtasin ennen nykyistä miestäni monenmoista. Muutaman deittailun tulos oli pakit sillä perusteella, että joltakulta toiselta irtosi, kun minulta ei. Ja nyt ennen, kuin joku sieltä huutaa, että "ruma muija kuvittelee olevansa vetävä" niin kerron sinulle; en kuvittele. En ole ruma, mutten mikään miesten unelmakaan. Uskallan sanoa olevani hyvä ihminen ja tahdon aina uskoa jokaisesta hyvää. Yritän olla tuomitsematta ihmisiä liian hätäisesti. Siihen en ota kantaa, että mikä minussa sitten puoleensa vetää. Itsekunnioitusta on kuitenkin hyvä pitää yllä, olkoon sitten minkä näköinen tahansa.
Kaksi vuotta kuuntelin ja katselin näitä pinippipoikia, "kaunopuheisia" suomalaisia ja yksi ulkomaalainen. Olin asunut Rovaniemellä parisen viikkoa, kun lähdin kaverini yliopistopippaloihin paikalliseen teinihelvettiin Dorikseen. Sielläkin alkuillasta suostuin tanssiin erään miehen kanssa ja puoli minuuttia ehdin siellä hänen kanssaan heilua, kun pyllystä kouraisi. Jätin ukkelin tanssialattialle seisomaan. Olisikohan ollut tunnin parin päästä, kun kävelin tanssilattian poikki kaverini perässä. Katseeni kohtasi erään toisen miehen kanssa. En pysähtynyt vaan jatkoin matkaani, mutta pitkälle en päässyt sillä hän tarttui hanakasti käteeni ja veti minut takaisin luokseen. Nyt olen asunut yhdessä tuon miehen kanssa puolitoista vuotta.
Tapa jolla hän puhutteli ja kohteli minua alusta alkaen oli ihan erilainen johon olin aikaisemmin tottunut. Hän halusi aidosti tutustua minuun. Hän kuunteli minua ja muisti vielä mitä olin hänelle kertonut. Hän pyysi anteeksi asioita, joista ei ollut edes syytä pyytää anteeksi. Hän oli äärimmäisen kohtelias. Ainoa asia, josta hän vältti puhumasta oli hänen kotimaansa. Luulin vielä kaksi kuukautta seurusteltuamme, että Ilkka (leikitään, että mieheni on Ilkka ;)) on Djiboutista, kun hän on oikeasti somali. Suomessa ollessaan hän on oppinut, että kertomalla Somaliasta leimaudut suoraan köyhäksi, tyhmäksi, rikolliseksi ja pummiksi... me suomalaiset, kun täällä päät pakkasesta jäässä olemme vain päättäneet nin ottamatta asiasta sen kummemmin selvää. No nyt tulee se suurin news flash: ihan samanlaista elämää ihmiset siellä päiväntasaajalla elävät kuin mekin täällä, joten sinun ei tarvitse huokailla ja voivotella säälivästi jos joku joskus sinulle kertoo olevansa kotoisin Afrikasta. Kyllä siellä käydään koulua, lukiota ja yliopistoa. Ihmisillä on siellä puhelimet, autot ja televisiot. Yleiseen suomalaiseen ajattelutapaan tottuneena Ilkka kuitenkin varoi kertomasta myös minulle kansalaisuuttaan, etten vain nauraisi ja lähtisi heti pois.
Hämmästyn aina suuresti miten paljon se suomalaisia miehiä harmittaa, kun minä tummaihoisen mieheni kanssa julkisilla paikoilla kuljen. Samanlaista närkästystä he eivät kuitenkaan osoita puhtaasti suomalaisen pariskunnan nähdessään. Olen saanut esimerkiksi klubeilla tutustua ihan uudenlaiseen tanssimuuviin nimeltään kaasutus. Kun mies näkee tummaihoisen miehen tanssimassa vaalean tytön kanssa, hän hivuttautuu tanssimaan tumman miehen viereen, vapauttaa suolikaasunsa hänen viereensä ja poistuu myhäillen. Näin hän varmistaa, että jokainen paikalla oleva varmasti luulee, että likainen neekerihän se tietysti siinä haisee. Monta kertaa olen ihan omilla korvillani kuullut niitä töräyksiä ja nähnyt sen omahyväisen katseen tämän hyökkäyksen onnistuessa. Sitten en tietenkään ole vaivautunut laskemaan niitä ivallisia tuijotuksia ja naurahduksia kaduilla ja kaupoissa.
Tällainen on suurin piirtein vallitseva ilmapiiri tummavalkoisia pariskuntia kohtaan nykyajan Suomessa ja me voimme hyvät ihmiset tähän vaikuttaa suuresti. Sen sijaan, että purat suuttumusta ja turhaumiasi viattomaan maahanmuuttajaan voisit tehdä retken itseesi. Mieti millä tavalla sinä suomalainen mies naista kohtelet ja kunnioitat? Ja sinä suomalainen nainen, mieti millainen maailma sinulle aukeaa, kun päästät irti ennakkoluuloistasi? Ottakaa tilausuudesta vaarin ja tutustukaapa huviksenne maahanmuuttajaan. Heillä voi olla hienoja tarinoita kerrottavanaan ja näet, ettei hän sen kummempi ole kuin sinäkään. Se, että minä tai joku muu on valinnut kumppanikseen maahanmuuttajan ei ole sinulta pois. Olen ihan onnellinen. Sinun ei tarvitse olla minusta huolissasi. Ilkka ei aio muurata minua savimajan seinään. Hän kunnioittaa minua enemmän ja kohtelee kauniimmin kuin yksikään suomalainen mies koskaan ennen. Tällaisella yleisellä katsannolla täällä aloitan ja seuraavassa jaksossa pureudummekin sitten vähän uskontojuttuihin.
Joidenkin mielestä varmaan katkera ämmä täällä vaan huutelee, kun ei ole suomalaiselle kelvannut. Sille tosiasialle kukaan ei kuitenkaan voi mitään, että olen ensimmäistä kertaa ihan aikusten oikeesti rakastunut. Tehköön se sitten minusta sekundanaisen, mutta ainakin minua kohdellaan, kuin tasavertaista ihmistä.
Kyllä minun on tullut testattua myös millaista on seurustella suomalaisen kanssa. Kolme vuotta meni ja lukio. Oli aika helvetin ahdistavaa aikaa. Hän oli ensimmäinen joka kehui minua kauniiksi ja epävarmana teininä menin siihen lankaan. Ensimmäinen vuosi oli ihan ok ja sitten alkoikin tästä ihanasta suomalaismiehestä kuoriutua narsistin ominaisuudet esiin. Loput vuodet siitä suhteesta vietinkin sitten miettien, kuinka hänestä pääsee eroon ilman, ettei hän tapa itseään, minua tai ketään muutakaan. Eihän se tietenkään niin mene, että kaikki suomalaiset miehet ovat narsisteja tai kusipäitä. En minä sellaisia väitä. Minulle nyt sattui ensimmäisenä tällainen murskamies. Ensimmäiset kaksi vuotta tuon suhteen päättymisestä keräilin minuuteni palasia takaisin ja nautiskelin sinkkuuden ihanuudesta. Silloin torjuin aikalailla kaikki muijittelut ja muut hienot kosiomenot, joita suomipojilla oli tarjota.
Ensimmäisestä suhteesta toivuttuani minulle oli kehittynyt tarkka korva paskan puhumiselle. En antanut hyppyyttää itseäni enää miten tahansa. Tunnistan melkoisen hyvin miehen puheista, milloin hänellä on römpsä ainoana kiintopisteenä ja must say people, se on aika usein. Näitä pimpinmetsästäjiä kohtasin ennen nykyistä miestäni monenmoista. Muutaman deittailun tulos oli pakit sillä perusteella, että joltakulta toiselta irtosi, kun minulta ei. Ja nyt ennen, kuin joku sieltä huutaa, että "ruma muija kuvittelee olevansa vetävä" niin kerron sinulle; en kuvittele. En ole ruma, mutten mikään miesten unelmakaan. Uskallan sanoa olevani hyvä ihminen ja tahdon aina uskoa jokaisesta hyvää. Yritän olla tuomitsematta ihmisiä liian hätäisesti. Siihen en ota kantaa, että mikä minussa sitten puoleensa vetää. Itsekunnioitusta on kuitenkin hyvä pitää yllä, olkoon sitten minkä näköinen tahansa.
Kaksi vuotta kuuntelin ja katselin näitä pinippipoikia, "kaunopuheisia" suomalaisia ja yksi ulkomaalainen. Olin asunut Rovaniemellä parisen viikkoa, kun lähdin kaverini yliopistopippaloihin paikalliseen teinihelvettiin Dorikseen. Sielläkin alkuillasta suostuin tanssiin erään miehen kanssa ja puoli minuuttia ehdin siellä hänen kanssaan heilua, kun pyllystä kouraisi. Jätin ukkelin tanssialattialle seisomaan. Olisikohan ollut tunnin parin päästä, kun kävelin tanssilattian poikki kaverini perässä. Katseeni kohtasi erään toisen miehen kanssa. En pysähtynyt vaan jatkoin matkaani, mutta pitkälle en päässyt sillä hän tarttui hanakasti käteeni ja veti minut takaisin luokseen. Nyt olen asunut yhdessä tuon miehen kanssa puolitoista vuotta.
Tapa jolla hän puhutteli ja kohteli minua alusta alkaen oli ihan erilainen johon olin aikaisemmin tottunut. Hän halusi aidosti tutustua minuun. Hän kuunteli minua ja muisti vielä mitä olin hänelle kertonut. Hän pyysi anteeksi asioita, joista ei ollut edes syytä pyytää anteeksi. Hän oli äärimmäisen kohtelias. Ainoa asia, josta hän vältti puhumasta oli hänen kotimaansa. Luulin vielä kaksi kuukautta seurusteltuamme, että Ilkka (leikitään, että mieheni on Ilkka ;)) on Djiboutista, kun hän on oikeasti somali. Suomessa ollessaan hän on oppinut, että kertomalla Somaliasta leimaudut suoraan köyhäksi, tyhmäksi, rikolliseksi ja pummiksi... me suomalaiset, kun täällä päät pakkasesta jäässä olemme vain päättäneet nin ottamatta asiasta sen kummemmin selvää. No nyt tulee se suurin news flash: ihan samanlaista elämää ihmiset siellä päiväntasaajalla elävät kuin mekin täällä, joten sinun ei tarvitse huokailla ja voivotella säälivästi jos joku joskus sinulle kertoo olevansa kotoisin Afrikasta. Kyllä siellä käydään koulua, lukiota ja yliopistoa. Ihmisillä on siellä puhelimet, autot ja televisiot. Yleiseen suomalaiseen ajattelutapaan tottuneena Ilkka kuitenkin varoi kertomasta myös minulle kansalaisuuttaan, etten vain nauraisi ja lähtisi heti pois.
Hämmästyn aina suuresti miten paljon se suomalaisia miehiä harmittaa, kun minä tummaihoisen mieheni kanssa julkisilla paikoilla kuljen. Samanlaista närkästystä he eivät kuitenkaan osoita puhtaasti suomalaisen pariskunnan nähdessään. Olen saanut esimerkiksi klubeilla tutustua ihan uudenlaiseen tanssimuuviin nimeltään kaasutus. Kun mies näkee tummaihoisen miehen tanssimassa vaalean tytön kanssa, hän hivuttautuu tanssimaan tumman miehen viereen, vapauttaa suolikaasunsa hänen viereensä ja poistuu myhäillen. Näin hän varmistaa, että jokainen paikalla oleva varmasti luulee, että likainen neekerihän se tietysti siinä haisee. Monta kertaa olen ihan omilla korvillani kuullut niitä töräyksiä ja nähnyt sen omahyväisen katseen tämän hyökkäyksen onnistuessa. Sitten en tietenkään ole vaivautunut laskemaan niitä ivallisia tuijotuksia ja naurahduksia kaduilla ja kaupoissa.
Tällainen on suurin piirtein vallitseva ilmapiiri tummavalkoisia pariskuntia kohtaan nykyajan Suomessa ja me voimme hyvät ihmiset tähän vaikuttaa suuresti. Sen sijaan, että purat suuttumusta ja turhaumiasi viattomaan maahanmuuttajaan voisit tehdä retken itseesi. Mieti millä tavalla sinä suomalainen mies naista kohtelet ja kunnioitat? Ja sinä suomalainen nainen, mieti millainen maailma sinulle aukeaa, kun päästät irti ennakkoluuloistasi? Ottakaa tilausuudesta vaarin ja tutustukaapa huviksenne maahanmuuttajaan. Heillä voi olla hienoja tarinoita kerrottavanaan ja näet, ettei hän sen kummempi ole kuin sinäkään. Se, että minä tai joku muu on valinnut kumppanikseen maahanmuuttajan ei ole sinulta pois. Olen ihan onnellinen. Sinun ei tarvitse olla minusta huolissasi. Ilkka ei aio muurata minua savimajan seinään. Hän kunnioittaa minua enemmän ja kohtelee kauniimmin kuin yksikään suomalainen mies koskaan ennen. Tällaisella yleisellä katsannolla täällä aloitan ja seuraavassa jaksossa pureudummekin sitten vähän uskontojuttuihin.
Joidenkin mielestä varmaan katkera ämmä täällä vaan huutelee, kun ei ole suomalaiselle kelvannut. Sille tosiasialle kukaan ei kuitenkaan voi mitään, että olen ensimmäistä kertaa ihan aikusten oikeesti rakastunut. Tehköön se sitten minusta sekundanaisen, mutta ainakin minua kohdellaan, kuin tasavertaista ihmistä.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Mitä täällä tapahtuu?
Heippa ja tervetuloa uuteen blogiini!
On pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen,
Mä elämästä laulan,
Sillä oonhan suomalainen
Mä rakkaudesta laulan,
On siinä mies ja nainen
Pohjantähden alla,
Elää suomalainen
Näillä kliseisillä vanhan iskelmärallin sanoilla aloitan tämän tarinoideni laulannan tässä blögissäni. Mustavalkoisten tapausten päähenkilöinä ovat nimenomaan mies ja nainen, jotka elävät pohjantähden alla Suomineidon rintalastassa. Laulan teille elämästä jonka jaan mieheni kanssa. Tulen kertomaan kaikista niistä mustavalkoisista tapauksista joita meidän kahden elämässä on koettu ja koetaan.
Ei, nämä tapaukset eivät ole niitä "kuka tiskasi tänään" -jaaritteluja vaan välähdyksiä siitä millaista on todellisuudessa maahanmuuttajan elämä Suomessa sekä kuinka se minuun avovaimona vaikuttaa. Mieheni on Somaliasta Suomeen päätynyt tummaihoinen maahanmuuttaja, joka ei ihan kaikille syntysuomalaisille ole ok. Monen suomalaisen mielestä musta ja valkoinen on mainio yhdistelmä vaatteissa, mutta parisuhteessa tuo yhtälö ei sovi. Uskallanpa väittää, että useimmiten tämä johtuu tietämättömyydestä ja yleisiksi mielipiteiksi muotoutuneista perättömistä olettamuksista. Tälle retkelle nyt lähtiessäni toivon, että saisin edes hieman raotettua silmiä toiseen näkövinkkeliin.
Pakko tähän alkuun myös mainita etten ole mitenkään huikaisevan älykäs enkä edes kuvittele olevani. Kerron asioista vain omasta näkökulmastani. Perustan tietoni sille mitä olen nähnyt ja kokenut. Korjatkaa siis jos olen väärässä.
On pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen,
Mä elämästä laulan,
Sillä oonhan suomalainen
Mä rakkaudesta laulan,
On siinä mies ja nainen
Pohjantähden alla,
Elää suomalainen
Näillä kliseisillä vanhan iskelmärallin sanoilla aloitan tämän tarinoideni laulannan tässä blögissäni. Mustavalkoisten tapausten päähenkilöinä ovat nimenomaan mies ja nainen, jotka elävät pohjantähden alla Suomineidon rintalastassa. Laulan teille elämästä jonka jaan mieheni kanssa. Tulen kertomaan kaikista niistä mustavalkoisista tapauksista joita meidän kahden elämässä on koettu ja koetaan.
Ei, nämä tapaukset eivät ole niitä "kuka tiskasi tänään" -jaaritteluja vaan välähdyksiä siitä millaista on todellisuudessa maahanmuuttajan elämä Suomessa sekä kuinka se minuun avovaimona vaikuttaa. Mieheni on Somaliasta Suomeen päätynyt tummaihoinen maahanmuuttaja, joka ei ihan kaikille syntysuomalaisille ole ok. Monen suomalaisen mielestä musta ja valkoinen on mainio yhdistelmä vaatteissa, mutta parisuhteessa tuo yhtälö ei sovi. Uskallanpa väittää, että useimmiten tämä johtuu tietämättömyydestä ja yleisiksi mielipiteiksi muotoutuneista perättömistä olettamuksista. Tälle retkelle nyt lähtiessäni toivon, että saisin edes hieman raotettua silmiä toiseen näkövinkkeliin.
Pakko tähän alkuun myös mainita etten ole mitenkään huikaisevan älykäs enkä edes kuvittele olevani. Kerron asioista vain omasta näkökulmastani. Perustan tietoni sille mitä olen nähnyt ja kokenut. Korjatkaa siis jos olen väärässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)