Minä eikä kukaan muu

Tässä lyhyesti on pakko kertoa teille blogiini törmääville ja lukeville nyt yksi selventävä asia, koska haluan tämän olevan tiedossa.


Minä puolustan erilaisuutta ja monikulttuurisuutta, koska haluan niin ja uskon siihen mitä sanon. Olen aina ajatellut näin ja samalla tavalla. Olen aina liputtanut monikulttuurisuuden puolesta. Aina! Sanon tämän, koska en halua, että kukaan luulee minun vauhkoavan näistä asioista vain koska olen sokaistunut rakkaudesta ulkomaiseen mieheeni. Olisin voinut sanoa aivan samat kommentit ja mielipiteet, joita täällä kirjoitan, jo ennen parisuhdettamme. Tietysti mieheni ansiosta olen saanut paljon uusia ulottuvuuksia katsoa maailmaa ja näitä asioita ja voisin sanoa, että nyt kaikki kuplat on puhkaistu.


Eli siis pointtini on, että mielipiteet ovat omiani, eivät kenenkään muun.


...vaikka onhan sitä nyt flikka vähän rakkaudestakin sekaisin ;)

Kenen ruoka ja kuka maksoi?

Armas avomieheni kävi edellisviikonloppuna ostamassa hiukopalaa Scan-burgerista. Kotimatkalla kävellessään burgerikassi kädessä kajahti kadulta merkillinen lausahdus; "Toi on mun ruoka!" Joku nuori suomalainen neropatti sieltä teiniryhmän keskeltä oli huomannut mustan miehen kantavan jotain niinkin kammottavaa, kuin ruokaa. Älypuhelimethan on ulkolaisen näköisiltä jo ihan räikeästi kielletty, pukeutumisen pitäisi olla korkeintaan markkamarketista ostettua, mutta että pikaruokaloihinkaan heillä ei ole enää oikeutta astua... ja ostaa työllä ansaitsemillaan rahoilla mitä huvittaa...


Teinilauma kääntyi uhkaavasti miestäni kohti, mutta hän vaihtoi toiselle puolelle katua ja ignoorasi. Tilanne ei eskaloitunut. Kuulemme muutoinkin synkkiä tilanteita syntyvän entistä enemmän. Uhkailua, törkeää nimittelyä, väkivaltaa... ja minkä takia? Koska näytät erilaiselta, koska stereotypiat. Jos lukemat olivat ennen kerran viikossa niin nyt ulkomaalaistaustaiset kokevat fyysistä ja henkistä uhkaa ihan oikeasti joka päivä. Kysymys näille uhkailijoille kuuluukin, että mitä pahaa he ovat teille tehneet? No kenen ruoka se nyt sitten oli?

Minullakin on unelma

Vietimme lokoisia lomapäiviä ulkomailla armaan siippani kanssa heinäkuun lopulla. Lomalla ei tietenkään räpelletä kännykkää tai tietokonetta, joten oli hämmentävää palata takaisin Suomeen ja uutistietoisuuteen, kun ympärillä mylläsi valtaisa keskustelu monikulttuurisuudesta. Katselimme vanhempieni kotona TV-uutisia ja siellä vilahti kuvaa Helsingissä järjestetystä mielenosoituksesta rasismia vastaan. Uutistäti kertoi tapahtuman saaneen sysäyksensä perussuomalaisten Olli Immosen Facebook-päivityksestä. Kävin lukemassa Immosen päivityksen ja heti alkoi harmittaa, sillä olisin halunnut olla mukana uutisissa näkemässäni mielenosoituksessa.

Sain kuitenkin mahdollisuuteni, sillä Rovaniemellä järjestettiin samaisen keskustelun ytimessä hiljainen marssi rasismia vastaan. On aivan äärimmäisen pelottavaa ja surullista katsoa mihin suuntaan ja millaiseksi tämä pakolais-/turvapaikanhakija-/maahanmuuttajakeskustelu on eskaloitunut. Se on suoranaista misantropiaa. Media pursuaa lohduttomia kuvia kärsivistä ihmisistä ja jopa kuolleista lapsista ja silti, silti näiden kuvien perään tulee julmia kommentteja. Mietin vain, että onko inhimillisyys loppunut Suomesta kokonaan...

En voi olla puuttumatta netissä leviäviin harhaluuloihin maahanmuuttajista. Jos satun tuomaan internet -keskusteluissa ilmi sen, että jaan elämäni Somaliasta lähtöisin olevan miehen kanssa, saan kuulla hyvin tragikoomisia olettamuksia. Ensimmäisenä kuulen, että minusta tulee ihmisoikeudeton orja naimisiinmentyä ja kidun onnettomassa avioliitossani nyrkin ja hellan välissä, kunnes kuolema minut korjaa (luultavasti aviomiehen kädestä). Sitten siihen perään kuulen vielä olevani varmasti läski ja ruma, kun en onnistunut saamaan suomalaista miestä. Loput kertovat mieheni olevan kanssani vain saadakseen kansalaisuuden. Tähän voin vain todeta, että LOL.

On tosiaan tragikoomista miten kaukana näiden "maahanmuuttokriittisten" olettamukset ja uskomukset ovat todellisuudesta. Koko ajan huudetaan sitä miten rikollisuus lisääntyy ja rahat loppuvat kantiksilta, kun maahanmuuttajille heitellään mielin määrin rahaa. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että pakolainen/turvapaikanhakija/maahanmuuttaja on yhtä kuin kaiken elinvoiman imevä loinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Niin, tässä tullaan siihen mikä minua kaikkein eniten suistaa hermoiltani tässä valloilla olevassa keskustelussa... inhimillisyys. Unohdetaan, että nämä Eurooppaan virtaavat lihakasat ovatkin loppujen lopuksi ihan samanlaisia ihmisiä, kuin mekin. Heillä on persoona, ajatukset ja tunteet. Onko sinullakin? Niin minullakin. Olemme siis kaikki samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Minä en tykkää maksalaatikosta. Joku toinen sitten taas rakastaa sitä.

Mitä noihin rikollisuus- ja loiselämisväitteisiin tulee, niin lueppa tämä: Totta vai tarua? YLE selvitti turvapaikanhakijoihin liittyvien väittämien todenperäisyyden

Lähipiiriini kuuluu monia maahanmuuttajia ja yksikään heistä ei ole sellainen, kuin yleisesti väitetään. Suurin osa tuttavistani käy töissä tai opiskelee. Muutaman työttömänkin tunnen, mutta kovasti he etsivät koko ajan töitä. Jokainen täällä haluaa menestyä ja elää elämisen arvoista elämää. Jokaisella maahanmuuttajalla, johon olen tutustunut, on suunnitelma elämälleen. Heillä on unelma ja se unelma on aivan samanlainen, kuin meilläkin... elää turvassa oman perheen kanssa. Tämä on minunkin unelma. Miksi minä kuitenkin olen täällä oikeutetumpi toteuttamaan unelmaani, kuin joku muu?

Vaikka maahanmuuttaja kuinka osaisi suomen kielen ja olisi käynyt koulut vaikka kuinka moneen kertaan, asenne häntä kohtaa ei kuitenkaan muutu. Töitä on hankala saada ja muut vain sylkevät päälle. Kyllä, tästä on tullut valitettavan totta. Minua oikeasti pelottaa, kun mieheni lähtee yksin iltasaikaan ulkosalle, koska myös fyysinen aggressiivisuus on lisääntynyt. Juurikin viime viikolla mieheni vietti iltaa ystävänsä kanssa kaupungilla ja tulivat uhkailluiksi. Muutama suomalainen "macho" haastoi ihan avoimesti riitaa, vaikka mieheni ei ystävänsä kanssa olleet ottaneet mitään kontaktia näihin kyseisiin herroihin. He tönivät ja nälvivät. Heidän mielestä olisi ollut ihan oikeutettua käydä päälle vain, koska he ovat iholtaan tummia. Mieheni ja ystävänsä eivät kuitenkaan tällaiseen provoon lähde mukaan vaan poistuivat tilanteesta.

Kaikki eivät kuitenkaan onnistu pääsemään uhkaavasta tilanteesta pois. Ei ole siitäkään paljon aikaa, kun eräs toinen ystävämme hakattiin, koska hänkin on tummaihoinen. Jos tässä jotakin hauskaa on, se on varmastikin se, että nämä riidanhaastajat ja hakkaajat haastavat riitaa ja hakkaavat, koska he huutavat samaa mantraa, kuin kaikki muutkin "maahanmuuttokriitikot"; "mamut on laiskoja sossupummeja". Kuitenkin nämä väkivaltaiset suomalaiset olivat itse työttömiä ja nämä uhatut ja hakatut tuttavani työssäkäyviä. Ja uskokaa pois, tätä tapahtuu paljon. Viimeisen parin kuukauden ajan ulkomaalaistaustaiset ovat tunteneet olonsa turvattomaksi tuplasti useammin, kuin aikaisemmin. Uhkailua koetaan lähes päivittäin. Kummakos maahanmuuttajat sopeutuvat vähän nihkeästi täällä.

Jotkut maahanmuuttokriitikot tarttuvat useasti Malmö-korttiin. "Haluatko, että Suomelle käy samoin, kuin Ruotsille?" No, tähänkään en sano muuta, kuin, että lueppa tämä Maria Pettersonin raportti.

En tiedä mikä taas oli höpinöitteni punainen lanka, mutta halusinpa laittaa omankin sanani tähän surulliseen ja julmaan keskusteluun. Jos asenteet eivät muutu ja kotimaastaan pakeneva ihminen on edelleen ongelmallinen lihakasa muiden mielestä, se on ihan ok sitten heille. Minä en tähän ajatukseen yhdy. Otsonikerroksen lailla ohenee myös inhimillisyys. Minulle jokainen uusi ihminen on tyhjä taulu, ei ihonväri tai kulttuuri. Maalatkoon kukin minulle itse oman taulunsa sen näköiseksi, kuin hänen persoonansa kertoo. Siksi en kysy ensimmäisenä keneltäkään, että "mistä olet kotoisin?", vaan "mikä sun nimi on?"

Eikö meillä tosiaan ole tällä maapallolla tilaa kaikille halukkaille?